keskiviikko 17. elokuuta 2016

Pala Päijänteen kansallispuistoa

Terveiset erähiilloksilta Kelventeeltä.


Pääsin toteuttamaan jo alkukesällä suunnitellun kajakinuittoreissun kaverini kanssa viime viikonloppuna, 12. - 14.8. Päijänteen kansallispuistossa. Reissu sujui leppoisasti pienillä siirtymisillä leirieälämästä nauttien. Tuulinen ja sateinen sää ei innoittanut tällä kertaa tekemään hillittömiä melontamatkoja.

Erähiilloksilla...



Päijänteen kansallispuisto sijaitsee Päijät-Hämeessä Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kunnissa. Puistoon pääsee maateitse joistain paikoin, mutta koska suurin osa alueesta koostuu saarista, soveltuu se parhaiten vesikulkuvälineillä kuljettavaksi. Ensimmäinen vaihtoehto meillä oli lähteä vesille Padasjoen satamasta. Säätiedotteiden antaessa kovan tuulen varoituksia emme viitsineet lähteä koittamaan onnea (en ole vielä myrskyaallokkomelonnan mestari) ylittäen 10 kilometrin selkää, vaan lähdimme liikkeelle Padasjoen Höysniemestä. Sieltä pääsi kohtuu suojaisia vesiä pitkin koko kansallispuiston alueelle.

Kajakit laskettiin vesille perjantaina illansuussa. Ensimmäinen kohde Kelventeen Nimetön. Matkalla vastatuulta ja vesisadetta, välillä sivuaallokkoa. Melan lavat tarttuivat kivasti tuuleen. Arvelin, että huomenna tuntisi melonneensa. Matka taittuikin yllättävän joutuin, kun olimme jo katsomallamme rannalla. Perillä ensimmäisenä, koska nälkä, tulet nuotiopaikalle. Mutta koska ei puita, niitä kehittelemään. Ilmoitus puukatoksen seinässä kertoi, että edellistalvena jäätilanne on ollut heikko, josta syystä puita ei oltu päästy tuomaan. Ilmastonmuutosko ja lämpimät säät? Ehkä eteläinen sijainti?

Kun tulet oli saatu ja nälkää siirretty eteenpäin, oli teltan vuoro ennen säkkipimeän tuloa. Sen jälkeen oli aikaa taas poltella tulta olemattomilla puilla ja turista joutavia.

Kajakit yöteloillaan.


Yöllä oli hillitöntä tuulta. Tunnetusti sikeäunisena jopa itsekin siihen heräsin. Ei lauantaipäiväkään tyyni ollut.

Oltiin päivä saaressa. Oli aikaa päivänokosille, sienimetsälle ja monen ruokalajin lounaalle. Kelventeellä asuu muutes kauriita. Jälkiä ainakin nähtiin.




Kanttarellia ja lampaankääpää.

Kolmen ruokalajin lounas, uutta ja vanhaa. Ja hei, toi viimenen, se on lettutaikina. Se syötiin kans paistettuna.

Illalla tehtiin taas pieni siirtymä. Vastoin edellispäivän ennakko-odotuksia ei melomisesta ollut koitunut juurikaan jälkitiloja. Oli se niin lyhyt matka kuitenkin.

No nyt melottiin Hietasaareen yöpymään. Siellä ei edellistalven heikko jäätilanne haitannut nuotiopuun vähyydellä. Onhan se sentään 2 kilometriä pohjoisempana kuin Kelvenne, Nimettömän rantaa jopa 5 kilometriä. Polteltiin nuotiota siitäkin ilosta pitkälle yöhön, muiden saaressa majoittuvien iloksi.



Tauko tuulensuojassa. Vettä tuli ku aisaa.


Ja aaltoja päin, jotka ei kuvasta kaukaa millään erotu.




Huhtsaari. Muutamille saarille ja rannoille on sulan maan aikaan maihinnousukielto. Tälle muun muassa.





Meloja nyt kastuis jokatapauksessa jonkun verran, jotta mitä pienistä pilvistä.


Sunnuntai valkeni tyynempänä ja kirkkaampana kuin aiemmat päivät sään ollessa kuitenkin edelleen pilvinen. Aamutoimet rauhassa ja kamat kasaan. Olis muuten paljosta jääty, jos koko ajan olis tällasta ollut. Häthätään tuntisi olleen vesillä. On se tuulinen ihan eri kun tyven.

Kirsikkana kakun päällä, kun rantauduimme takaisin Höysniemeen, alkoi aurinko paistaa kirkkaana pilvettömältä taivaalta. Mitä kohtalon ivaa.




Tyynellä kajakki kulki miltei ajatuksen voimalla.



Viimeistään sunnuntaina suunniteltiin jo seuraavan talven reissua. Mihinköhän sitä lähtisi tammikuussa viikoksi lomailemaan? Niin, huom. Varustuksena sukset ja ahkio. Pattayan reissuista ei tässä blogissa puhuta, ne on sitten reissut ihan erikseen.


Kas, järvi on tyven...

perjantai 12. elokuuta 2016

Tiilikkajärven kansallispuisto

Tein heinäkuussa parin yönseudun reissun Tiilikkajärven kansallispuistoon, Rautavaaralle.

Tiilikkajärvi oli ollut "pitäisi käydä" -listalla jo kauan. Kansallispuisto muistutti tienvarsikylttien ansioista olemassa olostaan aina kun ajoin pohjoiseen. Kotiseudultani Joensuusta sinne on vain noin 2 tunnin matka, joten se sopi erinomaisesti parin vuorokauden reissulle.

Suunnitelmat


Puolihuolellisen kartan tutkimisen perusteella ajattelin, että kiertäisin kansallispuiston polut ympäri, noin 20 km. Suunnitelmana oli sen perän kävellä myös Metsäkartanolle johtava niinikään n. 20 kilometrinen Virvatulten polku. Ja jotta en tarvitsisi kävellä edestakaisin, veisin fillarin Metsäkartanon päähän ja ajaisin sillä takaisin autolle.

Pakkasin rinkan ja fillarin autoon. Matkalla Tiilikkajärvelle kävin hakemassa kartan Kolin luontokeskuksesta. Jätin fillarin Virvatulten polun toiseen päähän ja ajoin auton puiston parkkiin.

vastaan todellisuus.


Perillä ennen patikkaan lähtöä tutkin karttaa ja tein suunnitelman reitistä. Koska oli jo ilta tuloillaan, suuntasin saman tien ensimmäiselle yöpymispaikalle, Venäjänhiekalle. On muuten mahtava mesta! Yöni vietettyä kakkoskodissani Aktossa, Tiilikkajärven upealla pitkällä hiekkarannalla, pidin pitkän aamuvapaan ja nautin olosuhteista. Rannalla sain pääosin olla itsekseni. Jokunen kävijä oli, iltapäivällä enemmän.


Venäjänhiekka. Yksi hienoimmista paikoista mihin olen telttani pystyttänyt.



Toisena patikkapäivänä lähdin kulkemaan polkuverkoston läntistä reunaa kohti pohjoista. Epäilys umpikujasta vahvistui, kun tulin Kalmoniemen kärkeen. Pakko oli vielä tarkistaa, josko vaikka kahlaamalla olisi yli päässyt.  Jätin kokeilematta, sen verran syvää ja virtaavaa näytti niemien välissä olevan. Jotenkin olin ajatellut, että niemistä voisi olla veneylitys- tai kahluumahdollisuus, kun polut on kuitenkin niiden kärkiin asti merkattu, veneenlaskupaikat ja kaikki, eikä etäisyys toisistaan ole pitkä. Toiveajattelua.

Hieman huolimattomuuteeni pettyneenä tein täyskäännöksen. Olisi kannattanut uskoa karttamerkintöihin. Positiivista kuitenkin, olin saanut matkalla päivän marja-annoksen mustikoista.

Jatkoin matkaa Uiton kämpän ja Tiilikanaution kautta uudelleen kohti pohjoista. Viitsin kävellä Täyssinän rauhan rajakivelle asti toteamaan, että senkin näkemiseen olisi tarvinnut vesikulkuvälineen. Packraft olis siisti. Joskus omistan!

Aamulle ennustetut sadepilvet alkoi viimein kertyä horisonttiin ja käännyin takaisin hyvän sään aikana. Käänytminen hyvän sään aikana ei auttanut. 500 metriä ennen Tiilikanaution suojaisaa tupaa rankka sade heitti kuin saavista vedet ylleni.


Mustikkaa löytyi heti polunvarresta.
Tiilikan ympärillä riitti soita silmin kantamattomiin. Sade lähestyy.
Tiilikanautio. Vanha tyhjilleen jäänyt tila. Tuvan ovet on auki. Sisällä mahtuisi vaikka yöpymään.


Korjattuani energiavajeesta johtuvan tyhjäkäynnin, kuivat vaatteet yllä ja muovipussitetut jalat litimärissä vaelluskengissä (niin käy kun ei suojaa kengänsuita lahkeilla), jatkoin matkaa jo uudelleen auringon kirkastamalla säällä takaisin lähtöpaikalle. Hetkeksi hiipinyt koti-ikävän tunne lakkasi. Kyllä kuivat jalat on kiva juttu!

Toisen yön vietin Sammakkotammin tuntumassa.


Ensi kerralla kun palaan, aion ottaa mukaan vesikulkuvälineen ja käydä myös Kosevassa.

Sitten Virvatulten polku ja suunnitelmat vas...


Aamupäivällä ennen matkaanlähtöä kevensin rinkasta mm. yöpymistarvikkeet autoon, että matkanteko olisi joutusampaa. Kuljettuani tieosuudet, polulle päästyäni totesin sen, minkä muutkin olivat lukemani perusteella todenneet, ettei Virvatulten polku mitä ilmeisemmin ollut ollut kovin ahkerassa käytössä. Alkuun se oli kuljettavissa, mutta syvemmälle metsä- ja suoalueita mentäessä polun kunto jo itsessään aiheutti varmasti sen käytön vähäisyyden. Tiesin ennakkoon, että polulla saattaisi tarvita saappaita tai pitkävartisia vaelluskenkiä. Itse en vähästä säikähdä, mutta merkatuksi reitiksi polku oli sillä hetkellä kovin epäkelpo kuljettava. Suohon maatuneita pitkospuita ja ojia ylittäviä sortuneita siltoja riitti lyhyelle matkaa runsaasti. Ja niin riitti minullekin. Kehtuutti tarpoa reittiä loppuun asti, luovutin ja käännyin. Lyhyestä virsi kaunis, tästä pätkästä ei juuri mitään jäänyt käteen. Jalat sai turvehauteen!



Fillaria aion hyödyntää jatkossakin. Packraftiakin joskus!


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Mistä tämä lähti?

Aloituspuhe. Eikös sellainen kuulu olla?

"Nautin kirjoittaa ajatuksiani. Haluan jakaa kokemuksiani."
Ajatus omasta blogista luontomatkailuun ja muihin määrittämättömiin luontoaktiviteetteihin liittyen on kiehtonut jo pitkään. Nautin kirjoittaa ajatuksiani. Haluan jakaa kokemuksiani. Eikä vähiten muistoksi itselleni koetuista hetkistä.

Erilaisia ja -pituisia, eri välineillä sekä kokoonpanoilla, mihin aikaan tahansa. Reissuja on muutaman harrasteluvuoden aikana kertynyt jo liuta. Jälkeenpäin ajateltuna olisi kiva muistella niitä tarkemmin. Koska en ole ollut mikään päiväkirjakirjoittaja, on näistä reissuista suurin osa taltioitu ainoastaan omaan muistiin.

Ajatus nimenomaan tästä blogista sai alkunsa jo vuonna 2013, kun sain vuoden verran syventää harrastustani ja taitojani erä- ja luonto-oppaan ammattitutkintoa varten opiskellessa. Siellä kerran jos toisen koin olevani hiilloksilla. Hyvässä ja ei niin 😉

Aina on hyvä hetki aloittaa nyt.

Tarkoitukseni on taltioida kokemuksiani ja aatteitani menneistä ja ehkä tulevistakin reissuista.

Jos en yritä, en voi tietää olisinko koskaan onnistunut.