keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Utran saaret

Ydin-Joensuusta pääsee lyhyillä siirtymisillä useisiin retki- ja luontokohteisiin.

Joensuun äärellä Pielisjoen saarista kenties tunnetuin on Ilosaari, tämä jokakesäisten musiikkijuhlien legendaarinen alkusija.

Ilosaaresta jokivartta noin kuutisen kilometriä yläjuoksuun asemoituu Utran saaret. Sinne on tehty kattavasti retkeilijöitä palvelevia rakenteita. Näin tämänkin koivikkovaltaisen saaren luonnon ja Pielisjoen maisemien nauttimisesta on saatu erityisen mukavaa.




Tie vie puisten siltojen kannattelemana parin pienemmän saaren kautta itse Utransaareen. Alueelle ei luvata talvikunnossapitoa, mutta ainakin tänään sillat ja polut oli aurattu lumesta. Näin ollen alueen esteetön ympäristö tarjoaa liikkumismahdillisuudet laajemmalle yleisölle myös nyt alkavan talven korvilla.



Päivällinen nuotiolla


Mikä sitten minut sai tänään kampeutumaan Utran saarten syleilyyn? Kotona ei ole pitkään aikaan tuoksunut nuotionsavuiset vaatteet. Aika ajoin on mukava istua edes hetki ulkotulen ääressä ja rauhoittua, olla poissa sisätiloista, missä sähkökoneet elävät omaa elämäänsä pitäen miltei äänetöntä surinaa, mutta kun sähköt katkeaa, vasta kuulee todellisen hiljaisuuden.

Päivällinen nuotiolla oli jo muutaman päivän hautunut mielessä. Tänään kaikki natsasi siihen malliin, että sain ajoiksi lähteä.

Kotoa pakkasin mukaan ravinnoksi termospulloihin lämmintä pakuri-inkivääriteetä ja eilistä linssikeittoa. Grillattavaksi kanafileitä. Dokumentointia varten kameran. Mukavuutta tuomaan istuinalusen ja untuvatakin, nuotiolle puukon, kirveen, tulitikut ja halsterin.

Siirtymisen kotoa tein pyörällä, lyhyt matka kun määränpäähän on. Siinä polkiessa sai mukavan alkulämmön. Ei heti tullut vilu perille päästyä.

Muutama räpsy kameralla, kierros saaren ympäri ja nuotiontekoon. Jo valmiiksi pilvisen harmaa päivä alkoi hämärtyä samoihin aikoihin kun aloin nuotiota valmistella.

Tällä kertaa nuotiopaikkojen puutilanne oli hyvä. Aikaisempien kokemusten perusteella olin varautunut pienellä määrällä omia nuotiopuita. Ne säästyivät tällä kertaa.

Päivällisen söinkin jo pimeässä.




Vaikkei tässä kaupunkilähiön retkikohteessa täydellisestä hiljaisuudesta pääsekään nauttimaan, tuoksuu kotona takuuvarmasti parin päivän ajan suloinen savun katku. 



Utransaaren palvelut





Kuten mainitsin, reitti Utransaareen on rakennettu esteettömäksi. Heti autotien varressa on paikoitusalue, josta ensimmäinen silta saattelee kulkijan saarten huomaan. Parin leveän sillan jälkeen alkaa niinikään leveä polku ympäri saaren. Saaren kiertävä lenkki on noin kilometrin pituinen.


Polun varrella pitkulaisen saaren molemmissa päissä sekä keskellä on nuotiopaikoilla siistit nuotiokatokset. Nuotiopaikat ovat aivan rannan tuntumassa. Saaren keskiössä puuston suojassa on lisäksi katettu varausmaja varastoineen. Samassa yhteydessä on myös ulkokäymälät, joiden ovet olivat avoimet.







Näine kattauksineen kohtalaisen pieni saari on varustettu varsin monipuolisesti ja tarjoaa puitteet päivälenkkimaaston lisäksi vaikka ulkoilma-ateriointiin!



Lisäinfoa alueesta ja mm. yhteystiedot majan varausta sekä nuotiopuiden puuteilmoitusta varten löytyy Utran asukasyhdistyksen laatimilta sivuilta.







sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Camino del Norte 2017

¡Hola!

On alkanut valmistelut erittäin merkittävää vaelluskokemusta silmällä pitäen.


En tarkalleen ottaen muista milloin kyseinen matka on ollut puheissamme ensimmäistä kertaa niin, että todella olen myös itse tarkoittanut sinne aikovani. Jokatapauksessa puheasteella tätä on suunniteltu aika ajoin jo toista tai kolmatta vuotta.

Kyseessä on Pohjois-Espanjan vaellus. Vaellamme ystäväni kanssa Santanderista Ribadeoon.


Odotan, että vaelluksesta tulee täyteläinen ja vivahteikas. Kuin pitkään kypsytetty juusto!



Miksi nyt? Olen sitä mieltä, että asiat tapahtuvat juuri silloin, kun niiden on määrä. Joskus ajatuksen itäminen vaatii aikaa, jopa vuosia. Siitä oltiin jo aiemmin puhuttu, että ajankohta tulisi olemaan joko syksy tai kevät. Tänä syksynä sitten mietin ystävälle ääneen, että joku reissu olisi kiva tehdä ennen työympäristön vaihtoa toukokuussa. Siitä meni viisi sekuntia, kun Espanjan vaellus oli lyöty lukkoon! -Vastaus pohdintaani oli ystävällä valmiina.

Kuten hyvät juustot, myös ajatus tästä reissusta on kypsynyt hyvin hyvin pitkään. Odotan, että tästä vaelluksesta tulee siten yhtä täyteläinen ja vivahteikas, sopivan pehmeä ja miedosti hapokas. Nyt saan kypsytellä tätä juustoa vielä ensi kevääseen. Aion tehdä sen ajatuksen kanssa. Sitten. Silloin se on valmis nautittavaksi!

torstai 17. marraskuuta 2016

Koli


Se on siitä kiva tuo Kolin kansallispuisto, että sen vaarat on aikanaan asemoitunut tähän Suomen maaperälle kohtalaisen lähelle Joensuuta. Siten mun on siellä helppoa käydä vaikka päiväreissuilla tämänhetkiseltä pääpaikalta.

On siinä tietysti muitakin hyviä puolia.


Kolilla kannattaa käydä mihin vuodenaikaan tahansa. Ehdottomasti suosittelen tutustumaan myös muuhun alueen maastoon kuin ainoastaan tähän Suomen kansallisperinnemaisemaan, Ukko-Kolin lähitienooseen.

Syksyllä pyörähdettiin päiväretkelle muun muassa Herajärven kierroksen varrelle, eteläiseen päähän, Ahvenlammen rantaan. Siellä oli ainakin toistaiseksi erittäin siisti autiotupa, jossa oli tilaa vaikka yöpymiseen suuremmalle seurueelle. Tuvan ympäristö tarjosi syksyisinä luonnonanteina retkiruuan kylkeen tuoreita kanttarelleja sekä metsämarjoja. Tuona kertana olin matkassa ystävien kanssa ja mukana oli myös iso katras pieniä ihmisiä. Heidän kanssaan päästii tuvalle kätevästi, kun jätettiin ajoneuvot Ahvenisentien varteen. Näin kävelymatka ei koitunut retken rasitteeksi.

Ps. Joissain kartoissa Ahvenlammen tupa mainitaan varaustupana. Se on kuitenkin muutettu autiotuvaksi parisen vuotta sitten. Joten tervemenoa!


Viimeisin päiväretki Kolille oli hiljattain, marraskuun 11. Suurinpiirtein niillä main myös ensilumi oli sinne satanut. Kauniit maisemat vaarojen kallioilta Pieliselle, kun lumenhuurteinen matto reunusti järven lukuisia saaria ja ohut lumipeite niiden puustoa.



Polulla yllätyin, että puihin oli jo kertynyt hiukan tykkyä. Vaikka muualla Pohjois-Karjalan korkeudella ei niinkään, niin Kolin vaaroilla, jotka ovat tarpeeksi korkeita, lumi tykkyyntyy puiden oksille. Siitä tulee ihan omanlaisensa tunnelma. Melkein saattaa sydäntalvella itteään huijata, että olis tunturissa.



Tällä kertaa aika luonnossa viettämiseen alkoi vasta puolenpäivän aikaan. Pian kun kroppa oli lämmennyt ja elpynyt liikkeen kautta kylmästä, alkoi jo maapallon kallistuskulma yhdessä sen pyörimisliikkeen kanssa vaikuttamaan siihen, että aurinko painui hiljalleen horisonttiin.

Jätettiin seurueen kanssa muut luontoelämykset koettavaksi seuraavia retkiä varten. Ja elämyksiähän Kolilla koettavaksi riittää!




Auringonlasku värjäsi taivaanrannan pastellisävyillä.


"Kun on lämpöasteita alle nolla,
on hyvä vähintään pipo olla,
ettei mene jäähän polla
kun kiipee Kolin kalliolla."

Lumoavat maisemat heittää vallan runolliseksi. Muutkin kuin Järnefeltin. Kuten ylläolevasta bloginkirjoittajan tekstiasusta voi päätellä.



torstai 6. lokakuuta 2016

HSKG

Liian pitkään edellisestä postista.
Otetaampa kiinni.
Ei nimittäin kuukautta ilman luontoreissuja. Viikko joskus. Nyt seuraa juttuja parista menneestä sellaisesta.


Päijänteen melontareissun jälkeen, viikko eteenpäin siitä, kävin testaamassa mitä on HSKG eli Hanko Sea Kayak Gathering. Tämä tapahtui elokuun loppupuolella.

Kyseessä on nimensä mukaan Hangossa, Tulliniemessä jo useampana vuonna pyörinyt kesäviikonlopun tapahtuma melontakoulutuksen ympärillä. Osanottajia Suomesta ja muualta noin 150.

Saapuessani paikalle perjantaina alkuillasta etsin teltalleni paikan ja pistin sen pystyyn. Sen jälkeen oli hetki aikaa chillailla ja ihmetellä meininkiä sekä ajanvietteeksi melontakansalle järkättyä ohjelmaa. HSKG tarjoaa osallistumismaksun, 150 €, puitteissa mahdollisuuden osallistua lähtökohtaisesti kolmeen itse valitsemaansa tarjolla olevaan koulutukseen. Lisäksi tarjotaan joitain erikseen maksullisia kursseja. Näitä molempia on tarjolla jokaiselle osallistujalle useita tasosta riippumatta.


Hyvän mielen merinäköala.
Perjantaipäivänä oli ranta vielä tyhjänä ja tilaa muillekin kuin melojille. Kunno merinäkymät!

Yömelontaa, eriväriset valot. Jotta näimme kaikkien olevan tallessa.
Erikseen mukana saatavilla oli vielä valkoista valoa näyttävä sähkövalaisin, kuten asiaan pimeällä liikuttaessa vesillä kuuluu!

Itse olin valinnut ensimmäiseksi kurssikseni perjantai-illalle yömelonnan. Kestoltaan se oli noin kolme tuntia. Lähdettiin liikkeelle illansuussa ja palattiin puolenyön aikaan, kun oli juuri ehtinyt taivas pimetä. Oikein mukava alku tälle viikonlopulle. Leppoisaa menoa kun meri oli tyyni, mainkiakaan tuskin havaittavissa.


Lauantaiksi olin valinnut kestoltaan pidemmän kurssin, aallokkomelonnan alkeet. Tämähän olisi pitänyt olla jo ennen Päijänteen reissua... Paras hetki harjoitella aallokkomelontaa, meren ollessa täysin pläkä? No, perus tekniikkaharjoituksista siinäkin oli lähinnä kyse, joten tyyni sää ei haitannut. Päivän sää ja olosuhteet oli mitä mainioimpia! Mieleni tekisi heittää joku voimasana vahvistamaan sitä fiilistä! Aurinko paisto täydeltä terältä, päästiin melomaan vähän sisäsaaristosta ulos, kallioisille rannoille pitämään taukoa ym. Oli se vaan hienoa!


Hyi ku häikäsee. Mut ei pöllömpää hei.


Ja kypärrät on päässä rannalla, tottakai! 


Kelpas pitää taukoa. Jossain saaressa Hangon edustalla.
Nautin niin suunnattomasti :D

Kun meloo 7 tuntia intensiivisesti keskittyneenä, käsivarret suorana ja muuten puljaa merivedessä aurinkoisena päivänä, on illalla aika väsy olo.

Lepäämään ei parennu käydä kun pian oli jo illallisaika. Viikonlopun antiin kuului mahtava grilli-illallinen bilebändeineen. Ihajjees! Menoa ja meininkiä riitti yömyöhälle.


Yksi photoshoot ennen nukkumaan menoa. Kommee on elokuinen tähtitaivas!

Sunnuntaina viikonlopun rumban päätteeksi eskimoalkeita. Ja jo nyt oli meressä elämää kun ei olis tarvinnu. Tuuli oli kasvanut yön aikana ja aallokko oli merellä melkoinen. Rannassa se vaikutti myös. Eskimoalkeissa mm. harjottelin solmujen tekoa pää alaspäin kajakista käsin. Ihan vaan, että oppis rauhottumaan siellä.


Mun oli se punavalkonen, jossain täällä. Kannatti muistaa mihin omansa jätti.

Kaikenkaikkiaan rankka, opettavainen ja koukuttava viikonvaihde.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Pala Päijänteen kansallispuistoa

Terveiset erähiilloksilta Kelventeeltä.


Pääsin toteuttamaan jo alkukesällä suunnitellun kajakinuittoreissun kaverini kanssa viime viikonloppuna, 12. - 14.8. Päijänteen kansallispuistossa. Reissu sujui leppoisasti pienillä siirtymisillä leirieälämästä nauttien. Tuulinen ja sateinen sää ei innoittanut tällä kertaa tekemään hillittömiä melontamatkoja.

Erähiilloksilla...



Päijänteen kansallispuisto sijaitsee Päijät-Hämeessä Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kunnissa. Puistoon pääsee maateitse joistain paikoin, mutta koska suurin osa alueesta koostuu saarista, soveltuu se parhaiten vesikulkuvälineillä kuljettavaksi. Ensimmäinen vaihtoehto meillä oli lähteä vesille Padasjoen satamasta. Säätiedotteiden antaessa kovan tuulen varoituksia emme viitsineet lähteä koittamaan onnea (en ole vielä myrskyaallokkomelonnan mestari) ylittäen 10 kilometrin selkää, vaan lähdimme liikkeelle Padasjoen Höysniemestä. Sieltä pääsi kohtuu suojaisia vesiä pitkin koko kansallispuiston alueelle.

Kajakit laskettiin vesille perjantaina illansuussa. Ensimmäinen kohde Kelventeen Nimetön. Matkalla vastatuulta ja vesisadetta, välillä sivuaallokkoa. Melan lavat tarttuivat kivasti tuuleen. Arvelin, että huomenna tuntisi melonneensa. Matka taittuikin yllättävän joutuin, kun olimme jo katsomallamme rannalla. Perillä ensimmäisenä, koska nälkä, tulet nuotiopaikalle. Mutta koska ei puita, niitä kehittelemään. Ilmoitus puukatoksen seinässä kertoi, että edellistalvena jäätilanne on ollut heikko, josta syystä puita ei oltu päästy tuomaan. Ilmastonmuutosko ja lämpimät säät? Ehkä eteläinen sijainti?

Kun tulet oli saatu ja nälkää siirretty eteenpäin, oli teltan vuoro ennen säkkipimeän tuloa. Sen jälkeen oli aikaa taas poltella tulta olemattomilla puilla ja turista joutavia.

Kajakit yöteloillaan.


Yöllä oli hillitöntä tuulta. Tunnetusti sikeäunisena jopa itsekin siihen heräsin. Ei lauantaipäiväkään tyyni ollut.

Oltiin päivä saaressa. Oli aikaa päivänokosille, sienimetsälle ja monen ruokalajin lounaalle. Kelventeellä asuu muutes kauriita. Jälkiä ainakin nähtiin.




Kanttarellia ja lampaankääpää.

Kolmen ruokalajin lounas, uutta ja vanhaa. Ja hei, toi viimenen, se on lettutaikina. Se syötiin kans paistettuna.

Illalla tehtiin taas pieni siirtymä. Vastoin edellispäivän ennakko-odotuksia ei melomisesta ollut koitunut juurikaan jälkitiloja. Oli se niin lyhyt matka kuitenkin.

No nyt melottiin Hietasaareen yöpymään. Siellä ei edellistalven heikko jäätilanne haitannut nuotiopuun vähyydellä. Onhan se sentään 2 kilometriä pohjoisempana kuin Kelvenne, Nimettömän rantaa jopa 5 kilometriä. Polteltiin nuotiota siitäkin ilosta pitkälle yöhön, muiden saaressa majoittuvien iloksi.



Tauko tuulensuojassa. Vettä tuli ku aisaa.


Ja aaltoja päin, jotka ei kuvasta kaukaa millään erotu.




Huhtsaari. Muutamille saarille ja rannoille on sulan maan aikaan maihinnousukielto. Tälle muun muassa.





Meloja nyt kastuis jokatapauksessa jonkun verran, jotta mitä pienistä pilvistä.


Sunnuntai valkeni tyynempänä ja kirkkaampana kuin aiemmat päivät sään ollessa kuitenkin edelleen pilvinen. Aamutoimet rauhassa ja kamat kasaan. Olis muuten paljosta jääty, jos koko ajan olis tällasta ollut. Häthätään tuntisi olleen vesillä. On se tuulinen ihan eri kun tyven.

Kirsikkana kakun päällä, kun rantauduimme takaisin Höysniemeen, alkoi aurinko paistaa kirkkaana pilvettömältä taivaalta. Mitä kohtalon ivaa.




Tyynellä kajakki kulki miltei ajatuksen voimalla.



Viimeistään sunnuntaina suunniteltiin jo seuraavan talven reissua. Mihinköhän sitä lähtisi tammikuussa viikoksi lomailemaan? Niin, huom. Varustuksena sukset ja ahkio. Pattayan reissuista ei tässä blogissa puhuta, ne on sitten reissut ihan erikseen.


Kas, järvi on tyven...

perjantai 12. elokuuta 2016

Tiilikkajärven kansallispuisto

Tein heinäkuussa parin yönseudun reissun Tiilikkajärven kansallispuistoon, Rautavaaralle.

Tiilikkajärvi oli ollut "pitäisi käydä" -listalla jo kauan. Kansallispuisto muistutti tienvarsikylttien ansioista olemassa olostaan aina kun ajoin pohjoiseen. Kotiseudultani Joensuusta sinne on vain noin 2 tunnin matka, joten se sopi erinomaisesti parin vuorokauden reissulle.

Suunnitelmat


Puolihuolellisen kartan tutkimisen perusteella ajattelin, että kiertäisin kansallispuiston polut ympäri, noin 20 km. Suunnitelmana oli sen perän kävellä myös Metsäkartanolle johtava niinikään n. 20 kilometrinen Virvatulten polku. Ja jotta en tarvitsisi kävellä edestakaisin, veisin fillarin Metsäkartanon päähän ja ajaisin sillä takaisin autolle.

Pakkasin rinkan ja fillarin autoon. Matkalla Tiilikkajärvelle kävin hakemassa kartan Kolin luontokeskuksesta. Jätin fillarin Virvatulten polun toiseen päähän ja ajoin auton puiston parkkiin.

vastaan todellisuus.


Perillä ennen patikkaan lähtöä tutkin karttaa ja tein suunnitelman reitistä. Koska oli jo ilta tuloillaan, suuntasin saman tien ensimmäiselle yöpymispaikalle, Venäjänhiekalle. On muuten mahtava mesta! Yöni vietettyä kakkoskodissani Aktossa, Tiilikkajärven upealla pitkällä hiekkarannalla, pidin pitkän aamuvapaan ja nautin olosuhteista. Rannalla sain pääosin olla itsekseni. Jokunen kävijä oli, iltapäivällä enemmän.


Venäjänhiekka. Yksi hienoimmista paikoista mihin olen telttani pystyttänyt.



Toisena patikkapäivänä lähdin kulkemaan polkuverkoston läntistä reunaa kohti pohjoista. Epäilys umpikujasta vahvistui, kun tulin Kalmoniemen kärkeen. Pakko oli vielä tarkistaa, josko vaikka kahlaamalla olisi yli päässyt.  Jätin kokeilematta, sen verran syvää ja virtaavaa näytti niemien välissä olevan. Jotenkin olin ajatellut, että niemistä voisi olla veneylitys- tai kahluumahdollisuus, kun polut on kuitenkin niiden kärkiin asti merkattu, veneenlaskupaikat ja kaikki, eikä etäisyys toisistaan ole pitkä. Toiveajattelua.

Hieman huolimattomuuteeni pettyneenä tein täyskäännöksen. Olisi kannattanut uskoa karttamerkintöihin. Positiivista kuitenkin, olin saanut matkalla päivän marja-annoksen mustikoista.

Jatkoin matkaa Uiton kämpän ja Tiilikanaution kautta uudelleen kohti pohjoista. Viitsin kävellä Täyssinän rauhan rajakivelle asti toteamaan, että senkin näkemiseen olisi tarvinnut vesikulkuvälineen. Packraft olis siisti. Joskus omistan!

Aamulle ennustetut sadepilvet alkoi viimein kertyä horisonttiin ja käännyin takaisin hyvän sään aikana. Käänytminen hyvän sään aikana ei auttanut. 500 metriä ennen Tiilikanaution suojaisaa tupaa rankka sade heitti kuin saavista vedet ylleni.


Mustikkaa löytyi heti polunvarresta.
Tiilikan ympärillä riitti soita silmin kantamattomiin. Sade lähestyy.
Tiilikanautio. Vanha tyhjilleen jäänyt tila. Tuvan ovet on auki. Sisällä mahtuisi vaikka yöpymään.


Korjattuani energiavajeesta johtuvan tyhjäkäynnin, kuivat vaatteet yllä ja muovipussitetut jalat litimärissä vaelluskengissä (niin käy kun ei suojaa kengänsuita lahkeilla), jatkoin matkaa jo uudelleen auringon kirkastamalla säällä takaisin lähtöpaikalle. Hetkeksi hiipinyt koti-ikävän tunne lakkasi. Kyllä kuivat jalat on kiva juttu!

Toisen yön vietin Sammakkotammin tuntumassa.


Ensi kerralla kun palaan, aion ottaa mukaan vesikulkuvälineen ja käydä myös Kosevassa.

Sitten Virvatulten polku ja suunnitelmat vas...


Aamupäivällä ennen matkaanlähtöä kevensin rinkasta mm. yöpymistarvikkeet autoon, että matkanteko olisi joutusampaa. Kuljettuani tieosuudet, polulle päästyäni totesin sen, minkä muutkin olivat lukemani perusteella todenneet, ettei Virvatulten polku mitä ilmeisemmin ollut ollut kovin ahkerassa käytössä. Alkuun se oli kuljettavissa, mutta syvemmälle metsä- ja suoalueita mentäessä polun kunto jo itsessään aiheutti varmasti sen käytön vähäisyyden. Tiesin ennakkoon, että polulla saattaisi tarvita saappaita tai pitkävartisia vaelluskenkiä. Itse en vähästä säikähdä, mutta merkatuksi reitiksi polku oli sillä hetkellä kovin epäkelpo kuljettava. Suohon maatuneita pitkospuita ja ojia ylittäviä sortuneita siltoja riitti lyhyelle matkaa runsaasti. Ja niin riitti minullekin. Kehtuutti tarpoa reittiä loppuun asti, luovutin ja käännyin. Lyhyestä virsi kaunis, tästä pätkästä ei juuri mitään jäänyt käteen. Jalat sai turvehauteen!



Fillaria aion hyödyntää jatkossakin. Packraftiakin joskus!


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Mistä tämä lähti?

Aloituspuhe. Eikös sellainen kuulu olla?

"Nautin kirjoittaa ajatuksiani. Haluan jakaa kokemuksiani."
Ajatus omasta blogista luontomatkailuun ja muihin määrittämättömiin luontoaktiviteetteihin liittyen on kiehtonut jo pitkään. Nautin kirjoittaa ajatuksiani. Haluan jakaa kokemuksiani. Eikä vähiten muistoksi itselleni koetuista hetkistä.

Erilaisia ja -pituisia, eri välineillä sekä kokoonpanoilla, mihin aikaan tahansa. Reissuja on muutaman harrasteluvuoden aikana kertynyt jo liuta. Jälkeenpäin ajateltuna olisi kiva muistella niitä tarkemmin. Koska en ole ollut mikään päiväkirjakirjoittaja, on näistä reissuista suurin osa taltioitu ainoastaan omaan muistiin.

Ajatus nimenomaan tästä blogista sai alkunsa jo vuonna 2013, kun sain vuoden verran syventää harrastustani ja taitojani erä- ja luonto-oppaan ammattitutkintoa varten opiskellessa. Siellä kerran jos toisen koin olevani hiilloksilla. Hyvässä ja ei niin 😉

Aina on hyvä hetki aloittaa nyt.

Tarkoitukseni on taltioida kokemuksiani ja aatteitani menneistä ja ehkä tulevistakin reissuista.

Jos en yritä, en voi tietää olisinko koskaan onnistunut.